Vaikka etäkokoukset ovat sujuneet, keskustellessani eri työyhteisöjen kanssa kuulen, että yhteisön jäsenestä on tullut monelle arvoitus. Halut ja toiveet kuuluvat nyt kohtaamisissa voimakkaammin, tunteella.
Minulle konkretisoituu, että nyt käytävät yhteiset keskustelut eivät olekaan suoraa jatkumoa yhteisön aiemmille etäkokouksille. Kuullaan erilaisia toiveita jatkosta, turhautumista nykyiseen. Oivallan, että vaikka kotitoimistolla tuntui siltä, että yhteistyö sujuu, olemme sittenkin koskettaneet vain osasia toistemme ajatuksista. Miten me hyödynnämme nämä moniäänisyyden odotukset?
Aiemmin näyttöpäätteet olivat työvälineitä. Pandemian aikana niistä tuli ikkuna, jonka kautta koko organisaation moninainen elämä näkyi. Muutaman tuuman ikkuna valikoi näkymäämme työpaikan viestinnästä ja yhteisöstä. Lisäksi näyttöpääte antoi vallan kytkeä koko organisaatio, tai sen jäsenet pois päältä.
Työssäni huomaan, että nyt puhututtavat työkäytänteet
Kun etätyön valmiuksia on hankittu, emme halua peruuttaa. Isona riskinä on se, että suunta ei ole yhteinen vaan illuusio yhteisön jäsenten erillisistä toiveista. Illuusio voi olla myös se, että etätyön kompetenssit olisi jo ymmärretty tai määritelty yhteistyön näkökulmasta.
Työntekijäkokemuksen ymmärtämiseksi olisikin eroteltava ensimmäisen persoonan kokemus yhteisötasolla koetusta ja jaetusta kokemuksesta. Kun joukko etätyöläisiä kokee, että työ sujuu hyvin, onko kyseessä yhteisön kokemus, vai joukko siiloista käsin nostettuja työntekijäkokemuksia?
Ikkuna yhteiseen kokemukseen avautuu, kun palaamme yhteen ja ryhdymme neuvottelemaan ja ratkaisemaan yhteisön ja työntekijän minä-kokemuksen keskinäisiä jännitteitä. Emme katsele ruudun läpi, emme voi kytkeä toisia pois päältä, ja yllätymme moniäänisyyden avaruudesta, jonka inhimillinen läsnäolo saa aikaan. Mahdollisuus löytää hyvä yhdessä on myös läsnä.
Kannustan, vaikka ontuenkin ja harjoitellen, ottamaan yhdessä aikaa työyhteisökokemusten kerrontaan ja ehdotuksiin. Toiselle kertomisen sijaan erityisesti kuuntelemaan hänen näkemyksiään mahdollisesta tavasta toimia tästä eteenpäin – yhdessä. Kuulemme paljon kysymyksiä lisäarvokokemuksesta: Siitä, minkä käytännön tai pelisäännön kautta yhteisön jäsen kokee lisäarvoa yhteisössään. Entä kun yhteisenä lisäarvon tarkastelunamme olisikin yhteisempi hyvä? Miten näemme ja rakennamme yhteistyömme todellisen lisäarvon – minusta käsin?
Tämä teksti on julkaistu aiemmin Henkilöstöjohdon ja – ammattilaisten HENRY ry:n blogissa. Olli-Pekka Ihalainen puhuu työyhteisökokemuksesta Henry ry:n webinaarissa 16.11.2021.
Ihmisten johtamisen ja tuloksellisen vuorovaikutuksen kehittäminen.
Johtamiseen ja yhteistyöhön liittyvien toimimattomuuksien selvittäminen ja ratkaisut.
Työyhteisövalmiuksien kehittäminen.
olli-pekka.ihalainen@renesans.fi
+358 44 0100 634