Lisää otsikkotekstisi tähän

Mitä on työelämän murros kuntakentän näkökulmasta?

Kunnilla on iso kehitysvelka hallinnossa, prosesseissa ja päätöksenteossa. Odotukset moderniin, digitaaliseksi viilattuun, hyvinvoivien työntekijöiden ja selkeiden tehtävänkuvien organisaatioon ovat valtavat. Asiakkaamme Järvenpään kaupungin henkilöstöjohtaja Merja Soosalu ja kehittämispäällikkö Kati Toikka pohtivat haastattelussa kuntatyön muutoksia ja tulevaisuuden suuntaa.

– En hyväksy, jos joku sanoo, ettei murrosta ole meneillään. Kyse on ennemminkin siitä, minkä kokoiselle murrokselle olemme valmiit antautumaan.  Odotusten ja resurssien sekä mahdollisuuksien välinen kuilu mietityttää minua todella paljon, sanoo Merja Soosalu.

Kunnat eivät ole tässä samanlaisia, mutta Soosalu kertoo, ettei ole törmännyt vielä yhteenkään kuntaan, jossa todettaisiin, että nämä asiat ovat kohdallaan.
– Emme ole ainoa kunta, joka miettii ratkaisuja. Itse olemme viimeksi kehittäneet monimuotoista itseohjautuvuutta. Kevan osarahoittama Monimuotoinen itseohjautuvuus -hanke päättyy helmikuussa 2022.

Hallintoalamaisia ei enää ole

Työntekijät odottavat toimivaa työympäristöä ja kuntalaiset sujuvia palveluja. He eivät enää suostu hallintoalamaisen rooliin.
– Ihmiset eivät tyydy siihen, että heitä pyöritetään ja kyykytetään. Asiakkaat ovat tiedostavia, mikä heijastuu myös kuntapalvelujen käytössä. Ihmiset eivät tule enää hattu kourassa kysymään tietoa. Kaikki tieto on saatavilla. Halutaan palvelua, täydentää Kati Toikka.

Eräs suuri murros on Merja Soosalun mukaan se, että tieto ei enää noudata painovoiman lakeja. Ei voida enää olettaa, että paras, kattavin ja ajantasaisin tieto olisi organisaation huipulla. Ihmiset saavat tietoa kaikkialta. Tämä lataa odotuksia, ei niinkään organisaation huipulle vaan muualle organisaatioon ja sen ympärille.

Järvenpäässä on jo ponnisteltu valtavasti modernin infran rakentamiseksi esimerkiksi tiedonkäsittelyyn. Myös viestintäorganisaatiota on vahvistettu.  Järvenpäässä on tiedostettu, että perusasiat täytyy saada kuntoon, jotta palvelut voivat toimia.

Kunnissa työelämän murros on monta murrosta

Toimintaympäristöstä lähtevien vaatimusten lisäksi kuntia velvoittaa myös valtio.
– Lainsäätäjä sanoo, että tällä vaalikaudella ei tule lisää velvoitteita, mutta samanaikaisesti ministeriöiden  lakiuudistukset ja tehtävät velvoittavat kuntia organisoimaan ja järjestämään asioita, joiden toteuttamista myös valvotaan. Kontrolli, rajat ja reunaehdot lisääntyvät, Merja Soosalu kuvaa.

Asiakas vaikuttaa työn murrokseen kunnissa. Hän ei ole enää sama kuin kymmenen vuotta sitten. Suomessa ei ole enää stereotyyppistä tietyn ikäistä henkilöä eikä perhettä, mikä haastaa palvelutarjonnan.
– Kun palvelutarpeet monimutkaistuvat, herää kysymys, mihin panostamme. Onko meillä riittävästi ymmärrystä yhteistyön merkityksestä ja asiakkaiden yksilöllisestä kohtaamisesta? kysyy Kati Toikka.

Merja Soosalu Kati Toikka
Merja Soosalu ja Kati Toikka Järvenpään kapungilta kannustavat kuntia rohkeaan, yhteiseen uudelleenajatteluun. (Kuva: Minna Tuominen)

Kumpi oli ensin mutkikas: järjestelmä vai ympäristö?

Automaation puute on arjen ongelma. Niin kauan kuin kunnissa tarvitaan ihmisiä painamaan nappia milloin mistäkin järjestelmästä, aiheutuu turhaa hallinnollista työtä. Kentän työntekijät eivät ehdi toteuttaa työvuorosuunnittelua tai muuta hallinnollista työtä.
– Kun ei ole paukkuja laittaa näitä asioita kuntoon järjestelmä- tai toimintamallitasolla, tarvitsemme esihenkilöiden työpanosta hallinnolliseen työhön emmekä voi keskittyä ihmisten johtamiseen, Kati Toikka toteaa.

HR-infran kehittäminen ei välttämättä ole edes rahasta kiinni. Säätelevä maailma työehtosopimuksineen on kompleksinen ja sitä on vaikea viedä järjestelmiin. Muna-kana-ongelma on läsnä.
– Emme ole kiinnostava kehittämiskumppani järjestelmätoimittajille. Järjestelmä ylläpitää nykyistä toimintamallia, Merja Soosalu toteaa.

Järvenpäässä on keskitytty rohkeaan uudelleenajatteluun, jota voitaisiin Soosalun ja Toikan mukaan tehdä vielä enemmän yhdessä.
– Emme ole ainoa kunta, joka näitä miettii. Rohkaisen luottamaan prosessiin. Ratkaisut löytyvät polulta, kun sinne uskaltaa astua, Kati Toikka kannustaa.

Lue lisää

Monimuotoinen itseohjautuvuus edistyy Järvenpäässä ennakkoluulottomilla kokeiluilla

Tutustu Yhteisöohjautuvuus-linkkipankkiimme

 
Facebook
Twitter
LinkedIn

Teksti ja kuva: Minna Tuominen

Jutellaanko lisää?

Kokeneet asiantuntijamme ovat käytettävissä.
Kerrothan meille viestillä, miten voimme olla avuksi.
Palaamme asiaan mahdollisimman pian.